Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitys jaksamiselle ja terveydelle on suuri. Kehonhuolto, hyvä ravinto, lepo, liikunta ja stressinhallinta vaikuttavat kaikki hyvinvointiin. Hierontakoulu Atlaksen opettaja Juhani Karjomaa puhuu kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksen puolesta.

“Ihmisen hyvinvointi on näiden kaikkien osa-alueiden summa. Vaikuttamalla vähän jokaiseen osa-alueeseen saadaan aikaan isompi muutos hyvinvoinnissa kuin keskittymällä paljon vain yhteen osa-alueeseen”, Juhani kertoo.

Hierojan töitä tekevän Juhanin kiinnostus hyvinvointiin on kasvanut vuosien saatossa osana aktiivista ja urheilullista elämäntapaa. Kokemusta eri lajeista on kertynyt melkoisesti.

Juhani kertoo taustoistaan: “Kiinnostuin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista noin 15 vuotta sitten ja tein itse muutoksen silloin erityisesti ravinnon osalta. Lepo- ja stressinhallintamuutos onnistui vasta varsinaisen työuran lopussa. Opiskelin koulutetun hierojan tutkinnon kanssa samaan aikaan ravitsemusta ja voimaharjoittelua AMK:ssa”. Juhani kokee tärkeänä motivaattorina juuri omakohtaisen kiinnostuksen hyvinvointia ja terveysalaa kohtaan.

Hieroja on terveydenhuollon ja hyvinvoinnin ammattilainen

Terveydenhuollon ammattilaisina koulutettujen hierojien on tärkeää tuntea perusteet ravinnosta, levosta, stressin vaikutuksesta sekä liikunnan merkityksestä, koska niillä on suuri vaikutus kehon hyvinvointiin.

Juhani opettaa koulumme hierojaopiskelijoille hyvinvoinnin perusoppeja, jotka auttavat hierojan työssä asiakkaiden tarpeiden tunnistamisessa ja kehotuntemuksen syventämisessä. Kokonaisuuteen kuuluvat perusteet ravinnosta, levosta, stressin vaikutuksesta sekä liikunnan osalta venyttelyistä ja lihasta vahvistavista harjoitteista, joissa pääosin käytetään jumppakuminauhaa.

“Näillä peruskulmakivillä on myös vaikutus kansansairauksiin, joilla voi olla isokin merkitys hierojan hoitotyöhön. Lisäksi hierojalle opetetaan keinoja ohjata asiakkaita lihasten omatoimiseen huoltamiseen ja vahvistamiseen”, Juhani avaa.

Hoitosuunnitelma rakentuu asiakkaan kohtaamiselle ja hierojan ennakkotiedoille. Keskusteluissa, tutkimusvaiheessa ja hieronnassa hyvinvoinnin perusteiden osaaminen korostuu konkreettisesti.

Yksilölliset tarpeet ja toiveet täytyy huomioida

Kokonaisvaltaisuuden ja peruskulmakivien lisäksi hyvinvointi ja terveys on aina yksilöllistä ja yksilölliset tarpeet tulee siksi huomioida. Juhanin mukaan jokaiselle löytyy varmasti sopiva ja mielekäs liikunnan muoto ja tähän hieronnan ammattilainen voi kannustaa. Esimerkiksi iän karttuessa korostuu lihaskunnon merkitys.

Riittävän levon ja palautumisen takaaminen on tärkeää kaikille. Tämä onkin Juhanin mukaan laadukkaan ja monipuolisen ravinnon ohella yksi hyvinvoinnin peruspilari, johon jokaisen on helppo vaikuttaa.

Kiinnostaako sinua opiskella hyvinvoinnin ja kehonhuollon ammattilaiseksi? Hierojan työ saattaa olla sinua varten. Lue lisää meillä opiskelusta ja hae mukaan!