All Posts By

Hierontakoulu

Välivuosi edessä – opiskele hierojaksi

By | Blogi, Yleinen
Pian hierojaksi valmistuva Nicholas Rajala kehuu Atlaksen laadukasta opetusta ja kannustavaa opiskeluilmapiiriä.

Välivuosi kannattaa hyödyntää tavalla, joka edistää tulevaisuuden työ- ja opiskelumahdollisuuksia. Hierojan tutkinnon voi suorittaa monimuoto-opiskeluna, joka antaa mahdollisuuden omaan aikaan tai palkkatyöhön opiskelun ohessa.

–Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2016. Selkeää urasuunnitelmaa ei sillä hetkellä ollut, joten päätin pitää pienen hengähdystauon opiskelusta ja hakeutua töihin, kertoo hierojaopiskelija Nicholas Rajala.

Vaikka työ maistukin, alkoi Rajala pohtimaan tulevaa. Elämä ilman koulutusta ja ammattia ei kuulostanut pidemmän päälle järkevältä. Lähipiiristä vihjattiin, että jokin käytännönläheinen ammatti, kuten hieroja, saattaisi sopia aktiiviselle ja liikunnalliselle Rajalalle. Opiskelun ohessa hän halusi jatkaa myös palkkatyössä. Hierojan monimuotokokoulutus vastasi hyvin näihin toiveisiin.

– Valitsin Hierontakoulu Atlaksen, koska täällä voi opiskella arkisin aamu- tai iltaryhmässä ja viikonloput ovat vapaat. Näin työn ja opiskelun yhteensovittaminen oli helppoa.

Myös käytännönläheinen opiskelu kiinnosti.

– Lähiopetuspäivät ovat pitkälti käytännön opiskelua heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen, kun opettajat näyttävät ihan kädestä pitäen kaikki perustekniikat ja otteet. Myös kehon eri osat opetellaan hieromaan ennen klinikkaharjoittelun ja asiakashierontojen aloittamista.

Hyvä lähtökohta tulevaisuuteen

10 kuukautta kestävä hierojakoulutus on hyvä vaihtoehto henkilölle, joka haluaa edistää tulevaisuuden työ- ja opiskelumahdollisuuksia ja hankkia samalla ammatin. Koulutus on helposti yhdistettävissä jo olemassa olevaan liikunta-, hyvinvointi-, sekä terveydenhuoltoalan ammattiin.

Iso osa opiskelusta suoritetaan aidoissa asiakastilanteissa.

Hierojan koulutus on myös hyvä lähtökohta muille terveysalan tutkinnoille, kuten fysioterapian tai osteopatian opiskeluun.

– Monelle voi itse asiassa tulla yllätyksenä, ettei koulutus ole pelkkää öljyllä läträämistä, vaan kuinka syvälle siinä mennään esimerkiksi anatomiassa ja miten hyvin se pitää osata. Osaamisen tasoa valvotaan tenteillä ja näytöillä koko opiskelun ajan ja tentit motivoivat hyvin myös itsenäiseen opiskeluun kotona, Rajala kertoo.

Rajalan opinnot ovat lähestymässä loppuaan. Koulutus on antanut hyvät valmiudet hierojana työskentelyyn ja vahvistanut käsitystä sosiaalisesta ja ihmisläheisestä ammatista. Suunnitelmissa on jatkaa hyvin alkanutta uraa palkkatyön ohessa.

– Yksi ammatin hyvistä puolista on, että sitä voi harjoittaa niin joustavasti monin eri tavoin ja lähes missä vain, Rajala intoilee.

Tutustu opiskelumahdollisuuksiin tai täytä hakemus suoraan tästä.

Hierontakoulu Atlas, Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9 B, 3 krs, 02230 Espoo

Facebook

Niskat jumissa? Varaa aika opiskelijahierontaan tästä tai puhelimitse p. 044 7424 000, ma–to klo 8–21.

Atlaksen opiskelijat esittäytyvät, osa 3 – Omakohtaiset kokemukset lisäävät kiinnostusta terveysalaa kohtaan

By | Blogi, Yleinen

Meillä Hierontakoulu Atlaksessa opiskelee hyvin monenlaisista taustoista tulleita, innokkaita terveysalan tulevia ammattilaisia. Osa opiskelee hierojaksi alanvaihtajana, osa puolestaan saattaa haluta jatkaa opintojaan hierojan ammattitutkinnon jälkeen esimerkiksi osteopaatiksi. Meillä opiskelijoiden kirjo on laaja – yhteiset tekijät eri opiskelijoiden välillä ovat aito halu auttaa ihmisiä ja kiinnostus terveysalaa kohtaan.

Kiinnostus alaa kohtaan syntyy usein omakohtaisista kokemuksista

Kiinteistöhuollon työnjohtana lähes kaksi vuosikymmentä työskennellyt Roni Huuskonen, 39, valmistui hierojaksi Atlakselta ja jatkaa meillä myös ammatinharjoittajana. Ronin innostus alaa kohtaan lähti liikkeelle leikkauksen jälkeisen kuntoutuksen myötä. Roni koki, että hieronnalla oli merkittävä vaikutus kuntoutuksessa ja oman terveyden parantamisessa.
Toisena motivaattorina oli halu saada elämälle uusi suunta pitkän uran jälkeen kiinteistöhuollon työnjohtajana. Roni näkee terveysalan työllistymismahdollisuudet hyvinä. “Jatkan koulutusta manuaalisten taitojen koulutuksessa, ja tulevaisuudessa on haave aloittaa klassisen osteopatian opinnot”, Roni suunnittelee.


Roni kiinnostui terveysalasta oman kuntoutuksensa jälkeen, ja toimii nyt Atlaksella hierojana.

Atlaksen tiloissa viihtyvät niin asiakkaat, opiskelijat kuin opettajatkin

Roni kiittää Atlaksen laadukasta opetusta sekä turvallista ja kannustavaa opiskeluilmapiiriä. “Atlaksen tilat ovat asiakasystävälliset, unohtamatta oppilaiden ja henkilökunnan viihtyvyyttä”, hän jatkaa.

Meidän tilamme ovatkin varta vasten suunniteltu vastaamaan kaikkien tiloissa kävijöiden tarpeisiin: opiskelutilat ovat opiskelijoille ja opettajille otolliset, ja tietotaitoa on helppo jakaa. Asiakkaat sen sijaan otamme vastaan oman hoitohuoneen yksityisessä rauhassa.

Lue lisää meillä opiskelusta ja hae mukaan hierojaopintoihin!

Maksuton hierontakoulutus Ke 15.1 klo 18.00

By | Yleinen

Kiinnostaako uusi ammatti? Haluatko opiskella terveysalalla?

Millainen on koulutetun hierojan tutkinto, hierojan ammatti, hierojaksi opiskelu tai mitä hieroja koululta voi odottaa? Vastauksia näihin kysymyksiin sekä hyvän tilaisuuden tutustua Hierontakoulu Atlaksen opetukseen ja tiloihin saat maksuttomassa tunnin hierontakoulutuksessa keskiviikkona 15.1. klo 18.

Tarkoituksena on oppia oikeanlainen tekniikka missä hieroja ei itse rasitu. Tässä koulutuksessa hieronta tehdään vaatteet päällä. Apuvälineitä tai pöytää ei tarvita, hieronnan voi tehdä tuolissa istuen tai lattialla. Opit soveltuvat hyvin myös kotona tehtävään hierontaan.

Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu oheisella lomakkeella tai toimisto@hierontakoulu.fi.

Atlaksen opiskelijat esittäytyvät, osa 2 – Anatomian ymmärrystä syventämässä

By | Blogi, Yleinen

Meillä Hierontakoulu Atlaksessa opiskelee hyvin monenlaisista taustoista tulleita, innokkaita terveysalan tulevia ammattilaisia. Osa opiskelee hierojaksi alanvaihtajana, osa puolestaan saattaa haluta jatkaa opintojaan hierojan ammattitutkinnon jälkeen esimerkiksi osteopaatiksi. Meillä opiskelijoiden kirjo on laaja – yhteiset tekijät eri opiskelijoiden välillä ovat aito halu auttaa ihmisiä ja kiinnostus terveysalaa kohtaan.

Hierojaopiskelijat oppivat ymmärtämään ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa

Anatomian opinnot ja ihmiskehon kokonaisvaltainen ymmärrys muodostavat tärkeän osan hierojan ammattitutkintoon tähtäävistä opinnoista. Atlaksella opiskelijat käyttävät hieronnan ja osteopatian opettajiemme koostamaa Anatomian alkeet -kirjaa.

Opiskelijamme Petri Nevalainen, 42, haluaa syventää anatomian ja fysiologian ymmärrystään, ja hän kokeekin hierojan opinnot erittäin opettavaisina. Kiinnostus kehonhuoltoon ja hierontaan sekä halu toimia tulevaisuudessa yrittäjänä saivat Petrin alalle.


Petri opiskelee hierojaksi Atlaksella työnsä ohessa. Petriä kiinnostavat erityisesti kehonhuollon ymmärryksen syventäminen sekä mahdollisuus toimia tulevaisuudessa yrittäjänä alalla.

Hierojan opinnot ovat toimiva yhdistelmä harjoittelua ja teoriaa

Petri on ensihoitaja ja palomies, joka opiskelee Atlaksella työnsä ohella. Itse hierontatyössä Petri näkee etuna joustavuuden ja omien työaikojen määrittelyn. Joustavuus on korostunut myös opinnoissa, joita on voinut tehdä hyvin työn ohessa.

Monipuolinen opetus sisältää teoriapohjaa rakentavaa tietoa sekä paljon käytännön harjoittelua, jossa opitaan kohtaamaan asiakkaat yksilöinä ja auttamaan erilaisissa vaivoissa. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle eväät loistaa tulevaisuudessa ammatissaan positiivisessa, kannustavassa ja opiskelijalähtöisessä ilmapiirissä.

Paras opetus, huumorintajuiset opettajat, hyvä ilmapiiri, ensiluokkaiset tilat ja järkevä yhdistelmä työharjoittelua ja teoriaa. Kaiken kaikkiaan paras hierontakoulu!” Petri listaa Atlaksen hyviä puolia opiskelijan näkökulmasta.

Lue lisää meillä opiskelusta ja hae mukaan hierojaopintoihin!

Atlaksen opiskelijat esittäytyvät, osa 1 – Kohti unelma-ammattia

By | Blogi, Yleinen

Meillä Hierontakoulu Atlaksessa opiskelee hyvin monenlaisista taustoista tulleita, innokkaita terveysalan tulevia ammattilaisia. Osa opiskelee hierojaksi alanvaihtajana, osa puolestaan saattaa haluta jatkaa opintojaan hierojan ammattitutkinnon jälkeen esimerkiksi osteopaatiksi. Meillä opiskelijoiden kirjo on laaja – yhteiset tekijät eri opiskelijoiden välillä ovat aito halu auttaa ihmisiä ja kiinnostus terveysalaa kohtaan.

 

Työn ohessa opiskellen kohti unelma-ammattia

Katarina, 23, toimii tällä hetkellä sekä hoivapalvelu- että ravintola-alalla ja opiskelee Atlaksella hierojaksi töiden ohessa. Opiskelu on monimuoto-opiskelua, jonka voi suorittaa joko ilta- tai aamuryhmässä. Koska hierojan ammatti on hyvin käytännönläheinen, kuuluu myös opintoihin paljon käytännön harjoittelua ja asiakaskohtaamisia.

Katarinan tulevaisuuden tavoitteena on yhdistää hoivapalveluun hierontamahdollisuus. Hän haluaa myös yleisesti painottaa, kuinka hieronta auttaa kaikenikäisiä, ja että kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita hierontaan.

 


Katarina opiskelee Atlaksella hierojaksi töiden ohessa.

 

Itsevarmuus ja osaaminen kasvavat positiivisessa ilmapiirissä

Katarina on erityisen kiinnostunut fyysisestä hyvinvoinnista ja sen vuorovaikutuksesta henkisen hyvinvoinnin kanssa. Tähän linkkiin pääsee hierojan opintojen aikana syventymään, ja opiskelijat oppivatkin tuntemaan kehon toiminnot loistavasti.

Katarina kiittää koulua tärkeiden oppien lisäksi erityisesti lämpimästä ilmapiiristä:

Opiskelut ovat tähän mennessä antaneet kattavat käytännön opetukset ja varmuuden omalle tekemiselle. Koululla on huiput opettajat ja ilmapiiri sekä mahtava yhteishenki!”

 

Lue lisää meillä opiskelusta ja hae mukaan hierojaopintoihin!

Maksuton hierontakoulutus To 14.11.

By | Yleinen

Kiinnostaako uusi ammatti? Haluatko opiskella terveysalalla?

Millainen on koulutetun hierojan tutkinto, hierojan ammatti, hierojaksi opiskelu tai mitä hieroja koululta voi odottaa? Vastauksia näihin kysymyksiin sekä hyvän tilaisuuden tutustua Hierontakoulu Atlaksen opetukseen ja tiloihin saat maksuttomassa tunnin hierontakoulutuksessa torstaina 14.11. klo 18.

Tarkoituksena on oppia oikeanlainen tekniikka missä hieroja ei itse rasitu. Tässä koulutuksessa hieronta tehdään vaatteet päällä. Apuvälineitä tai pöytää ei tarvita, hieronnan voi tehdä tuolissa istuen tai lattialla. Opit soveltuvat hyvin myös kotona tehtävään hierontaan.

Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu oheisella lomakkeella tai toimisto@hierontakoulu.fi.

Ura hyvinvoinnin parissa – oivalluksia hieronnan ja osteopatian alalta

By | Blogi, Yleinen

Haastattelussa Marjaana Tainola

”Pyrin hoitamaan jokaista asiakasta yksilönä, kohdaten heidät niin fyysisten kuin henkistenkin kipujen kautta. Parasta ammatissani on se, kun pystyy tuottamaan asiakkaalle hyvää oloa ja edistämään kokonaisvaltaista hyvinvointia!” 

Hierontakoulu Atlaksen koulutettu hieroja Marjaana Tainola opiskelee parhaillaan osteopaatiksi ja työskentelee Fysio & Training Finland-ammattilaistiimissä. Hierojan ammatissa parasta on Marjaanan mukaan se, kuinka pystyy paitsi hoitamaan asiakkaita, myös auttamaan heitä ymmärtämään, miten pienilläkin omilla valinnoilla voi itse tuottaa samaa hyvää oloa ja edistää hyvinvointia.

Marjaanalla on pitkä tausta liikunta-alalla. Hierojaksi hän kouluttautui Atlaksella. Hierominen sekä ihmisten auttaminen tuntui alusta pitäen omalta jutulta. Jo ennen valmistumista Marjaana sai tiedon, että hän saisi Atlakselta myös työpaikan.

”Ihminen on otettava hoidossa huomioon kokonaisuutena.”

Ei riitä, että hoidetaan pelkkää anatomista ja fysiologista kehoa, vaan ihminen on otettava hoidossa huomioon kokonaisuutena. Marjaana pyrkii kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja rakentamaan heidän kanssaan hoitosuhteen, joka ruokkii hyvinvointia. Tästä kiinnostuksesta ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen lähti Marjaanan halu erikoistua osteopatiaan. Nyt hän on kolmannen vuoden osteopatiaopiskelija Osteopatiakoulu Atlaksella.

”Hieronta on hoitomuotona paikallisempaa oirealueen huoltamista. Se auttaa esimerkiksi särkyihin ja kireisiin lihaksiin. Osteopaattisessa hoidossa lähdetään etsimään laajemmin oireiden syitä, jolloin asiakkaan kehoa tarkastellaan toiminnallisena kokonaisuutena”, summaa Marjaana klassisen hieronnan ja osteopatian eroja.

”Osteopaattisessa hoidossa käytetään monipuolisesti erilaisia tekniikoita. Osteopatiassa hoito keskittyy ihmisen syvempiin kudoksiin, aina luullisista rakenteista sisäelimiin sekä aina hermostoon saakka. Hieronnassa taas pysytään melko pinnallisissa kudoksissa eli lihaksissa.”

”Suosittelen osteopatiaa kaikille, oli vaiva mikä tahansa!”

Marjaana kertoo, kuinka yksi parhaista oivalluksista osteopatian opintojen aikana on ollut ymmärrys siitä, miten monipuolinen järjestelmä kehomme onkaan. Hieronnan ja liikunta-alan ammattilaisena Marjaana tuntee kehon loistavasti. Osteopatian jatko-opinnot ovat kuitenkin syventäneet ymmärrystä siitä, kuinka kaikki kehossa vaikuttaa kaikkeen – miten sairaudet syntyvät ja näkyvät kehossa sekä miten niitä voi hoitaa.

”Olen saanut osteopatiasta hirveästi apua myös omaan hyvinvointiin ja terveyteen. Suosittelenkin osteopatiaa hoitomuotona nykyään kaikille, oli vaiva mikä tahansa!”

Marjaana tarjoaa sekä klassista hierontaa että hierontaa osteopaattisin tekniikoin kehonhuollon ammattilaisten tiimissä Fysio & Training Finlandilla.

Atlaksella voi opiskella hierojaksi ja jatkaa opintoja jälleen ostopaatiksi. Syksyllä 2019 alkavaan hierojakoulutukseen haku on parhaillaan käynnissä.

Atlaksen opettajalta ilmestyy lasten ja nuorten urheilua käsittelevä kirja

By | Blogi, Yleinen

Hierontakoulu Atlaksen Tiina Lehmuskosken kirja lasten ja nuorten urheilusta ja harrastamisesta julkaistaan ensi keväänä. Tarkoituksena on avata vanhemmille sitä, mitä heidän tulee tietää lastensa liikuntaharrastuksista, kuinka tukea huipulle pyrkivää lasta ja kuinka tukea liikuntaa harrastavaa lasta. Kirjassa nostetaan esiin elämän tasapainoa ja vanhempien vastuuta siitä, ettei lasta kuluteta uuvuksiin.

Sportfulness-kirjasta on tehty kustannussopimus ja se ilmestyy keväällä 2019. Kirjan valmistumista ja keskustelua hyvinvoinnista ja harrastuskulttuurista voi seurata Sportfulnessin somesta Facebookin ja Instagramin kautta.

Tiina Lehmuskoski on pitkän linjan terveydenhuollon ammattilainen, kouluttaja ja yrittäjä, jonka intohimona ovat lasten ja nuorten terveys ja auttaminen. Hän on kuntouttanut tuhansia eri urheilulajeissa vammautuneita ihmisiä. Lehmuskoski on koulutukseltaan fysioterapeutti, osteopaatti, maisteri, pedagogi ja työnohjaaja.

Sportfulness-kirja on ajankohtainen ja puhutteleva teos, jonka aidot esimerkit kertovat lukijalle, kuinka liiallinen urheilu voi olla lapselle haitaksi. Idea kirjaan on syntynyt elävän elämän esimerkeistä, kun monet vanhemmat ovat kyselleet neuvoja lapsensa urheiluvammoihin ja treenaamiseen liittyen. Teoksen tavoitteena on herättää vanhemmat muuttamaan lasten ja nuorten urheilukulttuuria.

Seuraa kirjan etenemistä ja keskustelua somessa! Liitytään kaikki näihin talkoisiin yhdessä – lasten vuoksi.
Kirja tulee myöhemmin myyntiin kirjakauppoihin ja S-ryhmän kauppoihin. Lisäksi sitä voi tilata Atlaksen verkkokaupasta.

Kokemuksia hierojantyöstä ja opiskelusta Atlaksella

By | Blogi, Yleinen

Hierojan ammatti on monipuolinen näköalapaikka terveydenhuollon alalla. Hierojaksi kouluttautuminen avaa ovia myös erikoistumis- ja jatko-opintoihin. Atlaksella voi jatkaa hierojaopintojen jälkeen osteopaatiksi opiskelemalla työn ohessa.

Opiskelijahierontojen lisäksi Atlaksen tiloissa toimii useita koulutettuja hierojia, jotka tarjoavat klassista hierontaa sekä hierontaa osteopaattisin tekniikoin. Tässä kahden koulutetun hierojamme, Jesse Salon ja Kati Kajanderin, ajatuksia hierojan ammatista sekä Atlaksella opiskelusta ja työskentelystä. Jos haluat liittyä joukkoomme, hae mukaan opiskelemaan.

Mikä hierojan ammatissa on parasta?

Koulutetut hierojamme arvostavat ammatissa asiakastilanteita ja mahdollisuutta auttaa ihmisiä konkreettisesti.

”Parasta hierojan ammatissa on se, että saa auttaa niin monia ihmisiä, tuoda apua ja parantaa heidän terveyttään. Hienoa on myös se, että näkee työnsä tulokset niin suoraan ja saa myös tosi usein positiivista palautetta asiakkailta. Tykkään myös työn kohtaavuudesta – asiakkaan kanssa tulee juteltua”, summaa Jesse.

”Omassa työssäni hierojana parasta ovat ihmiset. Hierojan ammattiin halusin lähteä, koska halusin konkreettisesti auttaa ihmisiä. Ihmisen fysiologia ja anatomia kiinnostaa, ja työ on hyvin antoisaa, koska oppiminen ei lopu ikinä! Koulutusmahdollisuudet oman ammattitaidon kehittämiseksi ovat hyvät, joten mahdollisuuksia on loputtomasti”, kertoo Kati.

 

Opiskelu ja työskentely Hierontakoulu Atlaksessa – Kannustava ympäristö kaikille

Jesse lähti opiskelemaan hierojan ammattiin pohjalla jo kokemusta hieromisesta. Hän halusi syventää osaamistaan sekä saada uuden ammatin hoitoalalla.

”Atlas on alusta asti tuonut mulle hyvän fiiliksen. Jo ensimmäisestä kuvasta, jonka näin nettisivuilla, tuli fiilis, että noilla käytävillä haluaisin vielä kulkea. Myöhemmin Atlaksesta tuli vielä työpaikkanikin ja sekin on toiminut todella hyvin! Atlas tarjoaa minulle paikan, missä saan harjoittaa ammattiani. Saan myös olla vuorovaikutuksessa kollegoideni kanssa säännöllisesti, mikä tuo työhöni lisää väriä ja syvyyttä”, Jesse kertoo fiiliksistään Atlaksella.

Hierontakoulu Atlaksella positiivinen ilmapiiri ja yksilöiden huomioiminen on kaikki kaikessa. Tavoitteenamme on tarjota hyvä ja kannustava ympäristö niin opiskelijoille, asiakkaille, koulutetuille hierojille kuin opettajille.

Kati kertoo kokemuksistaan Atlaksella opiskelusta ja työskentelystä:

”Hierontakoulu Atlas tarjoaa laadukasta hieronnan koulutusta, huomioiden opiskelijat yksilöinä. Ilmapiiri on kannustava ja näin ollen oppiminen on helppoa ja mukavaa. Koulun tilat ovat nykyaikaiset ja tyylikkäät. Koulu tekee jatkuvasti töitä sen eteen, että opetuksen taso Suomessa pysyy korkeana.

Työpaikkana Hierontakoulu Atlas panostaa työhyvinvointiin, ja näin ollen työilmapiiri on lämmin ja rohkaiseva. Hierontakoulu Atlas kannustaa työntekijöitään ja tukee jokaisen yksilöllistä kehitystä uralla eteenpäin.

Koen saaneeni parhaan mahdollisen opetuksen, tuen ja kehitysmahdollisuudet Hierontakoulu Atlaksessa niin opiskelijan kuin yrittäjän näkökulmasta.”

Tule kokemaan Atlas!

Mikäli kiinnostuit hierojan ammatista, kannattaa lähettää hakemus pikaisesti. Seuraava opiskeluryhmä aloittaa 27.8. ja siihen voi vielä hakea. Haastattelemme kaikki hakijat – keskustelun aikana voit kysyä opiskelusta ja hierojana työskentelystä.

Voit myös tulla testaamaan koulumme toimintaa asiakkaana ja tulla hoitamaan kehoasi kertaluontoisesti tai säännöllisesti ammattimaisissa hieronnoissa. Tervetuloa!

Ajanvaraukseen ja hinnastoon pääset tästä.

Hierontakoulu Atlaksen kesän hieronta-ajat

By | Yleinen

Tarjoamme hierontaa asiakkaille kesälläkin! Starttaa lomasi hoitavalla hieronnalla tai tule rentoutumaan vuoden stressit pois.

Opiskelijamme jäävät heinäkuuksi ansaitulle kesätauolle, jonka aikana koulutetut hierojamme jatkavat palveluaan seuraavasti:

Valtteri tarjoaa hierontaa koko kesän ajan lukuun ottamatta lomaviikkoa ajalla 23.7. – 29.7.

Kati on paikalla koko kesän (heinäkuussa viikonpäivinä ma-pe) lukuun ottamatta lomaviikkoa ajalla 9.7. – 15.7.

Jesselle varattavissa aikoja viikonloppuisin (pe-su) 4.7. saakka. (Lomalla 5.7. – 27.7.)

Marjaana tarjoaa hierontaa 28.6. saakka ja sen jälkeen jälleen elokuussa. (Lomalla 29.6. – 4.8.)

Siirry ajanvaraukseen tästä.

Tervetuloa terveysalan ammattilaisten hierottavaksi!